VIDEOTUOTANTO

Valttikortti, joka putsaa pöydän.

Edellytyksenä kaikelle tuottamallemme mainosmateriaalille on sen viihdyttävyys. Mainosvideomme pohjaavatkin inspiroivaan tarinankerrontaan ja vahvojen tunteiden herättämiseen, sillä uskomme, että useassa tapauksessa tunteet tuottavat paremmin kuin pelkillä järkiseikoilla mainostaminen.

Tuotamme mieleenpainuvia videoita aina kevyemmästä somehurvittelusta ytimekkäisiin tv-mainoksiin ja moniosaisiin dokumentteihin yhteistyössä kumppanimme Kipinä Filmsin kanssa. Videot herättävät toimintasi eloon, vahvistavat mielikuvaa yrityksesi asiantuntijuudesta ja toimivat loistavana myynnin työkaluna. Video onkin se kortti, jonka haluat löydä pöytään neuvotteluissa.

KIPINÄ FILMS VIDEOTUOTANTO

LIVESTRIIMAUS

Kaikki on kutsuttu!

Sellaista tapahtumaa ei ole, jonne kaikki halukkaat pääsevät paikan päälle. Livestriimaus tuo yrityksesi kampanjat, tapahtumat ja webinaarit asiakkaasi kotisohvalle, antaen heille mahdollisuuden osallistua tapahtumaan reaaliaikaisesti.

Sen lisäksi, että kuvaamme, ohjaamme ja julkaisemme laadukkaan livelähetyksen yrityksesi some-kanavassa, olemme tarvittaessa myös apuna tapahtuman konseptoinnissa ja käsikirjoittamisessa. Emme siis turhaan kerro tuottavamme täyden palvelun livestriimausta!

LIVESTRIIMAUSPALVELU LIVEPÄIVÄ

VALOKUVAUS

Päivitetäänhän Tinderiäkin.

Ovatko kuvat henkilökunnastasi, tuotteistasi ja toiminnastasi ajan tasalla? Viestinnässäsi käyttämä kuvamateriaali on suoraa sidoksissa siihen, miten kiinnostava ja ammattitaitoinen ensivaikutelma yrityksestäsi syntyy. Tyylikkäät kuvat kertovat, että olette ylpeitä siitä, mitä teette.

Omalle yritykselle kerrytetty laadukas kuvapankki helpottaa ja kehittää merkittävästi viestintääsi ja palvelee pitkään: voit jättää hyvästit geneerisille kuvapankkikuville ja erottua eduksesi omalla kick-ass kuvamateriaalillasi.

KUVAGALLERIA: MEILLÄ RÄPSITTYJÄ RUUTUJA

”Saatiin moderni ja erottuva yritysbrändi!”

HARRI KIVIRANTA, MARVEA OY

mainostoimisto tampere

”Meille oli tärkeää löytää yhteistyökumppani, jolle rakennusala oli entuudestaan tuttu. Aika ja resurssit säästyvät olennaiseen, kun ei tarvitse keskittyä toimintamallien hiomiseen. Nopeasta aikataulusta ja loma-ajan häiriöistä huolimatta Ajaton piti hyvin sovitut aikataulut. Lopputuloksena saatiin luotua yrityksellemme moderni ja erottuva yritysbrändi!”

mainostoimisto referenssit

Olisko kuvaushommat ajankohtaisia?

TÄSSÄ OLIS KAIKELLE YLLÄ OLEVALLE TEKIJÄ!

Ota yhteyttä!